RUNO JA LIEKKI -HAPPENING
ÖLJYSÄILIÖ 468, Saaristolaivastonkatu, 00590 Helsinki
La 30.10.2021 klo 15.00, 16.00, 17.00
Runo ja liekki- happening on osallistava ja monitaiteellinen tapahtuma, joka sijoittuu Helsingin Kruunuvuorenrantaan. Tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa Öljysäiliö 468:ssa lauantaina 30.10.2021. Tapahtuma sijoittuu vuoden pimeään aikaan ja sen teemana on valo. Tapahtumassa valetaan kynttilöitä kastomenetelmällä ja kuunnellaan runo- ja äänitaidetta.
Tapahtumassa osallistujayleisö kulkee jonomuodostelmassa öljysäiliön sisätilaa ympäri ja kukin kastaa vuorollaan sydänlangan vahaan. Vähitellen langan ympärille muodostuu kynttilä. Kynttilän valmistusta ohjaavat kuvataiteilijat Raita Virkkunen ja Chloé Mahy-Hulkko. Tapahtumassa esiintyvät kirjailija ja lavarunoilija Hanna Rentola, äänitaiteilija Olli Suorlahti sekä runoilija Juho Nieminen. Tapahtuman äänisuunnittelusta ja äänentoistosta vastaa äänitaiteilija Olli Suorlahti. Tapahtuman dokumentoi valokuvaaja ja mediataiteilija Antti Ahonen. Äänimaisemassa hyödynnetään öljysäiliön kaikuista tilaa ja äänet toistuvat eri tavoin säiliön eri osissa. Tapahtuma kestää yhden iltapäivän koostuen kolmesta esityksestä, joista kukin on kestoltaan n. 30-45 min. Kuhunkin esitykseen otetaan 30 osallistujaa. Tapahtuma on osallistujille maksuton ja siihen on ennakkoilmoittautuminen.
Kruunuvuorenranta on valon kaupunginosa ja Runo ja liekki- happening tuo oman lisänsä alueen valotaiteen kavalkadiin tarjoten pienen valon alueen asukkaiden koteihin itsevaletun kynttilän muodossa. Ennen kaikkea tapahtuman tavoitteena on tarjota monitaiteellinen ja yhteisöllinen kokemus yhteisen tekemisen ja yhdessäkuuntelun keinoin. Tapahtuman puitteissa kootaan uuden asuinalueen asukkaita yhteen ja luodaan kulttuuritoimintaa vielä rakennusvaiheessa olevalle uudelle alueelle. Tapahtuma järjestetään vuonna 2021 ensimmäistä kertaa ja visiona on, että siitä tulee jokavuotinen Kruunuvuorenrannan alueen yhteisötapahtuma. Runo-ja liekki-happening tuo taiteellisen työn tuloja taiteen ammattilaisille ja edistää samalla reilun taiteen manifestin toteutumista Helsingissä. Hanke työllistää myös Helsingin maahanmuuttajanuoria job´n do-mallin mukaisesti. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Helsingin kaupunki ja Taiteen edistämiskeskus ovat tukeneet Runo ja Liekki Happeningia. Kiitokset tukijoille!
Kuvat: Antti Ahonen