Minä olen tuo krysanteemi

Olen aloittanut päivittäiseen toistoon perustuvan piirustusprosessin, jonka aikana työskentelen kehollisin menetelmin paperin ja mustan värin kanssa. Piirustussarja on omaelämänkerrallinen prosessi, jossa käsittelen toivon ja selviytymisen teemoja. Inspiraationa työskentelylleni on japanilaisen runoilijan Bashōn haiku ja tussimaalaus vuodelta 1693, jossa kuvataan krysanteemia syysmyrskyn jälkeen. Myrsky on koetellut krysanteemia, mutta voimme nähdä, että se selviää. Taike on tukenut työskentelyäni prosessin mahdollistamiseksi.

Matsuo Bashōn tussimaalaus vuodelta 1693 on ollut voimakuvani jo vuosia. Kiitos Bashō, että kosketat minua taiteellasi aikojen halki.

Krysanteemi liitetään japanilaisessa kulttuurissa kuolemattomuuteen ja keisariin. Kikukamon 菊花紋 on krysanteemikukkasymboli, jota käytetään vaakunan tapaan.

Kun piirrän viivan paperille, jää jälki. Tuo jäljen jättäminen saa aikaan liikettä mielessäni. Se energisoi ja rauhoittaa. Piirrän hyödyntäen kehon liikeratoja. Paperi antaa rajat liikkeelle.

Halusin työskennellä yhden muodon ja toistoon perustuvan prosessin kanssa. Valitsin muodoksi krysanteemin kukan. Materiaaleiksi paperin ja hiilen.

Piirsin krysanteemi-muotoa siten, että asetin itseni suurikokoisen paperin keskiosaan ja piirsin terälehdet käyttäen molempia käsiä piirtämiseen. Ensimmäisten krysanteemien kohdalla tekoprosessi oli varsin kinesteettinen huomion kiinnittyessä itse liikkeeseen ja muodon piirtämiseen. Kun liike vakiintui, huomio suuntautui kuulo ja tuntoaistimuksiin sekä omaan hengitykseen.

Piirsin eri paksuisilla hiilillä. Ohuet hiilet saavat aikaan hieman kahisevan ja varioivan äänen. Erittäin paksu hiili ja edestakainen liike yhdessä taas muistuttavat meren aaltojen kohinaa. Liike ja piirtämisestä syntyvä ääni aktivoivat ottamaan myös hengityksen osaksi piirustusprosessia.

Toistoon perustuvassa prosessissa huomio kiinnittyy syntyneen jäljen variaatioihin, joka tuo esiin ajan kulun ja siihen liittyvän muutoksen. Prosessissa työstän valitsemani muodon kautta itselleni ajankohtaista avointa kysymystä ja siihen liittyviä tunteita.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *